Vaikea aika - potkut, kun myyntitavoite ei täyty?

Juha HäkkinenVaikea taloudellinen aika saattaa lisätä yrityksissä kiusausta päättää myynti- ja markkinointihenkilöstön työsuhteita huonoihin myyntituloksiin vetoamalla.

Oikeuskäytännön ja Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ:n kannan mukaan myyntityössä huonot myyntitulokset eivät kuitenkaan ole riittävä irtisanomisperuste, elleivät ne samalla johdu työntekijän laiminlyönneistä tai hänen viakseen muutoin luettavasta menettelystä. Myyntityön onnistuminen on nimittäin riippuvainen paitsi myyjän ammattitaidosta ja ahkeruudesta myös niistä riippumattomista seikoista.

Itä-Suomen hovioikeus on vast’ikään vahvistanut tämän kannan Myyntimiesten Oikeusturva MOT Oy:n hoitamassa autokaupan alaan liittyvään juttuun antamassaan päätöksessä. Liiton jäsen sai korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä.

Autokauppaa ei sinänsä ole tässä yhteydessä syytä erityisesti nostaa tikunnokkaan, vaikka tapaus liittyykin automyyntiin. Suomen autokauppa kamppailee tällä hetkellä suhdanteiden ja valtion verotuspäätösten aiheuttamien ongelmien kanssa. Autoverotusta on kiristetty tarkoituksena kasvattaa valtion autoverotuloja, mikä puolestaan on johtanut autokaupan pienenemiseen ja verotulojen määrän laskemiseen. Tuttua verotuslogiikkaa…

Muutenkin myyntivoimasta vähentäminen voi osoittautua lyhytaikaiseksi ja vääräksi ratkaisuksi suhdanneongelmaan. Uuden kasvun siemen kylvetään nyt ja se tehdään myyntiponnisteluilla!

 

Juha Häkkinen
Toiminnanjohtaja
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ

Oikeustapaus

Kirjoita vastaus

  • (ei julkaista)

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>